28.10.05

Donna Tartt: The Secret History

Donna Tarttin esikoisteos The Secret History on suomeksi käännetty nimelle Jumalat juhlivat öisin. Sekin nimi sopii kirjalle oikeastaan aika hyvin.

Luin tämän teoksen nyt toista kertaa, ja kuten siitä voi päätellä, pidän kirjasta. Se on itse asiassa parhaita koskaan lukemiani kirjoja. Omituista on, että on melkein vaikea kuvailla, mikä tekee kirjasta niin upean. Juoni - jota tässä en kovasti kuvaile, jotta en pilaisi lukukokemusta keneltäkään - kuulostaa lyhyesti kerrottuna melkein kornilta, henkilöhahmot ovat lievästi sanoen outoja, ja tyyli rikkoutuu välillä kummallisesti, mutta koska kirja on niin hyvä, tyylirikotkin vaikuttavat tahallisilta keinoilta.

Kirjan kertojaminä on 20-vuotias Richard, joka lähtee huoltoaseman kupeesta Kaliforniasta yliopistoon Vermontiin. Siellä hän tapaa eksentrisen kreikanprofessorin ja tämän viisi oppilasta. Tutustuttuaan noihin viiteen hän joutuu kokonaan heidän kiehtovaan ja kummalliseen maailmaansa.

Kirja on jännityskertomus, mutta samalla paljon muutakin. Oikeastaan sitä on varsin vaikea kategorisoida. Joka tapauksessa, suosittelen lukemaan.

23.10.05

Xinran: The Good Women of China

Xinran on kiinalainen radiotoimittaja, jolla oli radiossa keskusteluohjelma, johon ihmiset saivat soittaa ja kertoa ongelmistaan. Kokemuksistaan ja kuulemistaan kiinalaisten naisten tarinoista hän kirjoitti tämän kirjan. Kirja käsittelee siis muutaman naisen kohtaloita Kiinassa lähivuosikymmeninä, etenkin kulttuurivallankumouksen aikaan. Tarinat ovat mielenkiintoisia, joskin osa niistä hieman väritetyn oloisia. Teoksessa ärsytti kuitenkin sen yltiösentimentaalinen sävy ja Xinranin vaatimattomuuden puute - useaan otteeseen hän kirjoittaa, kuinka tuon ja tämän tarinan nainen piti häntä sankarinaan ja pelastajanaan jne. Silti suositeltavaa lukemista, varsinkin sellaiselle, joka on kiinnostunut Kiinan lähihistoriasta.

Simon Armitage: The White Stuff

Simon Armitagen kirja kertoo englantilaisesta pariskunnasta, joka yrittää hankkia lasta. Samalla pariskunnan naispuolinen osapuoli yrittää selvittää omaa taustaansa, hänet kun on adoptoitu vauvana. Tarina kerrotaan miehen, Felixin, näkökulmasta.

Kirjailija viljelee sitä samanlaista lakonista huumoria kuin kaikki muutkin englantilaiset nykyhetken mieskirjailijat (Nick Hornby, John O'Farrell jne). Samoin tarinassa on samanlaisia epäloogisuuksia ja epäuskottavuuksia kuin muissakin vastaavissa. Kirjan keskivaiheilla siihen mennessä tasainen ja järkevä Felix ryntää naapurin luokse apua pyytämään, kun lapsettomuusklinikalle pitäisi viedä siemennestettä keinohedelmöitystä varten, ja homma ei juuri sillä punaisella sekuntilla Felixiltä itseltään onnistu. Siis täh?

Kirjan loppuratkaisukin on varsin tekemällä tehty ja epätodellinen. Henkilöhahmot jäävät karikatyyreiksi, Felixiä itseään lukuunottamatta. Ei mitenkään ikimuistoinen lukukokemus.

18.10.05

Anita Shreve: Light on Snow

Anita Shreven Light on Snow on pieni romaani. Pienuus ei tässä ole mitenkään negatiivinen määre. Kirja kertoo tarinan isästä ja tyttärestä kylmässä New Hampshiren kolkassa. Eristyksissä asuvat isä ja tytär löytävät kävelyretkellään lumesta makuupussiin kääräistyn vastasyntyneen vauvan. He pelastavat lapsen ja toimittavat tämän sairaalaan, mutta tapaus ei jätä heitä kuitenkaan rauhaan. Juonesta en viitsi enempää kertoa, jotta jotain jännitystä säilyisi mahdollisille lukijoille.

Olen kuullut kehuja Shreven teoksista, mutta tämä on ensimmäinen lukemani. Kirjan kuvaus oli vaikuttavaa, talven kylmyys tuli kirjan sivuilta kimppuun. Pidin lukemastani sen verran, että tulen kyllä etsimään kirjastosta lisääkin Shreveä. Suurta innostusta ei tosin syntynyt. Eipä aina tarvitsekaan.

15.10.05

Kitty Kelley: The Family

Kohukirjailija Kitty Kelleyn The Family kertoo Amerikan kuningasperheestä, tai ainakin melkein. Kirjan aiheena on Bushin dynastia vuosisadan alkupuolelta W:hen asti. Kirjassa repostellaan uudet ja vanhat skandaalit:
  • Prescott Bushin natsiyhteistyö
  • George H.W. Bushin sekaantuminen Iran-Contra -skandaaliin
  • Erinäisten Bushien alkoholi- ja huumeongelmat
  • George H.W. Bushin kyseenalainen sotasankaruus ja George W. Bushin sotakarkuruus
  • Paljon muuta
Minusta mielenkiintoisinta oli, kuinka Bushit olivat koska tahansa valmiita heittämään periaatteensa jonkkaan valtaa saadakseen. Presidentti Bush vanhempi oli ennen Reaganin kautta innokas ehkäisyvalistuksen kannattaja ja abortin puoltaja, kunnes piti vaihtaa puolta - muuten Reaganin hallinnosta ei olisi paikkaa tippunut. Muissakin asioissa takki kääntyi vinhasti.

Toinen mielenkiintoinen asia oli Bushin perheen banaalius ja tylsyys. Perheenjäsenet eivät vaikuta olevan kiinnostuneita mistään (paitsi rahasta ja vallasta). Eräskin lehtimies kuvasi kirjassa, kuinka hän eräänä unettomana yönä perheen talossa Kennebunkportissa etsi lukemista, mutta löysi koko kartanosta vain yhden kirjan: pienen opuksen nimeltä The Fart Book.

Sue Townsend: Adrian Mole and the Weapons of Mass Destruction

Ensinnäkin: jos luen omituisia kirjoja, se johtuu vain Delftin kaupunginkirjaston omituisesta valikoimasta.

Toisekseen: nyt on sitten nähty tämäkin. Sodanvastainen sanoma Hadrianuksen päiväkirjan muodossa. Luin ensimmäisen Adrian Mole -kirjani varmaan tokaluokkalaisena, ja sittemmin niitä onkin ilmestynyt aika liuta. Pari on ehkä jäänyt väliin. Tässä uusimmassa Adrian on kuitenkin 32-vuotias kahden pojan isä. Vanhempi poika on armeijassa ja päätyy Basraan, nuorempi poika asuu äitinsä kanssa Nigeriassa. Adrian ei ole teinivuosistaan viisastunut, vaan päätyy yhä noloihin tilanteisiin avaamalla suunsa väärässä paikassa väärään aikaan. Silti kirja on osittain varsin vakava, ja Irakin sodan kritiikkiä ei todellakaan ole tungettu rivien väleihin. Sitä riittää itse riveille, ja paljon.

7.10.05

Charles Dickens: Great Expectations

Lisää viktoriaanisia klassikoita. Tarina tätinsä ja setänsä kasvattamasta orvosta Pipistä, joka kohoaa vaatimattomista oloista oppineen herrasmiehen asemaan salaperäisen hyväntekijän avulla. Sivussa kulkee myös pieni rakkaustarina.

Ilmeisesti tätiensä kasvattamat orvot olivat jonkinlainen muoti-ilmiö viktoriaanisten kirjailijoiden keskuudessa (ks. aiempi postaus Jane Eyrestä). Dickensin tyyli on nokkela ja hauska. Kirjassa tapahtuu paljon ja pieniä kliimakseja on vähän väliä, lähinnä siksi, että kirja ilmestyi alunperin jatkokertomuksena lehdessä. Jotkut henkilöhahmoista ovat melko kummallisia ja kiinnostavia. That being said, en tykkää siltikään Dickensistä yhtään. Kieli on kyllä mainiota, mutta en voisi vähempää välittää päähenkilön kohtalosta, saati sitten jonkun vähäisemmän hahmon. En onnistu koskaan samastumaan Dickensin hahmoihin, joten tunnereaktiota ei tule. Tämä on siis periaatteessa hyvä kirja, josta en vaan pidä.

Doris Lessing: Ben, in the World

Jatko-osa kirjalle The Fifth Child. Tässä kirjassa hirviölapsi Ben on jo nuori aikuinen, joka yrittää löytää jonkinlaista paikkaa maailmassa. Hän tietää olevansa erilainen eikä osaa toimia "tavallisten" ihmisten kanssa, joten joutuu jatkuvasti huijatuksi ja hyväksikäytetyksi.

Kun The Fifth Childissa Ben oli pelottava ja vastenmielinen, tässä kirjassa hän onkin yllättäen sympaattinen poikaparka, jota maailma kohtelee kaltoin. Näkökulma muuttuu todella radikaalisti. Niinpä tämä kirja on aluksi hieman hämmentävä, varsinkin, jos sen aloittaa heti luettuaan edellisen osan. Tällä kertaa Benistä on mahdotonta olla pitämättä. Genrekin on vaihtunut, ei tätä ainakaan kauhutarinaksi voi kutsua. Tunnelma on enimmäkseen kevyempi kuin edellisessä osassa, loppua kohden jännitys tosin tiivistyy. Hyvä kirja, mutta ei vastannut ekan osan herättämiä odotuksia lainkaan.

Doris Lessing: The Fifth Child

Kirja kertoo avioparista, joka hankkii valtavan talon ja neljä iloista lasta eikä voisi olla onnellisempi... kunnes viides lapsi ilmoittaa tulostaan. Lapsi vaikuttaa hirviömäiseltä jo ennen syntymäänsä, ja kun iso ja ilkeä poika ilmaantuu maailmaan, perheen idylli särkyy lopullisesti.

Kirja on aika ahdistava, onnistunut kauhukertomus. Lessing saa tosiaan pienen lapsen kuulostamaan kammottavalta olennolta. Tarina on melko lyhyt, mutta se lienee ihan hyvä asia, koska tätä kirjaa oli kovin vaikea laskea käsistään.

Charlotte Brontë: Jane Eyre

Viktoriaanisen kirjallisuuden klassikko, jonka useimmat tytöt (kuulemma) lukevat teini-iässä. Kertoo orvosta Janesta, joka kasvaa inhottavien sukulaisten luona kunnes hänet heivataan ankeaan sisäoppilaitokseen. Opiskeltuaan tarpeekseen hän lähtee kotiopettajattareksi Mr. Rochesterin talouteen ja rakastuu tietenkin työnantajaansa (ja tämä häneen). Rochesterilla on kuitenkin ikävä pikku salaisuus ullakolla.

Tämä oli yllättävän viihdyttävä kirja. Paikoin ärsyttävän siirappinen, välillä liian kristillinen ja saarnaava, mutta kuitenkin hyvää luettavaa. Kirjassa on yllättävän paljon Gothic novel -vivahteita; synkät ja masentavat maisemat ja rakennukset, paikoin hyvinkin painostava tunnelma ja mysteeri ullakolla saavat aikaan hyvän vastapainon romanttiselle juonelle.

Anne Rice: Interview with the Vampire

Olen nähnyt tämän ja muita Anne Ricen kirjoihin perustuvia leffoja monta kertaa, mutten ollut tätä ennen lukenut ainuttakaan hänen kirjoistaan. Leffojen perusteella tiesi aika hyvin, mitä odottaa (Rice kun on ollut mukana muokkaamassa teoksiaan käsikirjoituksiksi). Tämän kirjan tyyli oli kuitenkin raskaampi kuin olin kuvitellut. Koska suurin osa kirjasta on Louis'n kertomusta "elämästään", dialogi on melko vähäistä ja kappaleet toisinaan (liiankin) pitkiä.

Juoneltaan ja sisällöltään kirja on tyypillinen nykyvampyyrikertomus. Päähenkilö ei hyväksy muutostaan vampyyriksi ja riutuu ja kärsii pohdiskellen hyvyyden ja pahuuden olemusta ja sitä, joutuuko helvettiin (jos helvetti yleensä on olemassa). Homoeroottisesti latautuneita kohtauksia on kirjassa vielä enemmän kuin leffassa, ja Rice onnistuu kuvaamaan hahmojen keskinäisiä suhteita ja jännitteitä melko hyvin. Ihan viihdyttävää.