21.4.05

Gardberg et al.: Alankomaat, pieni suuri maa

Annvi Gardberg, Laura Kolbe ja Pasi Saukkonen tarkastelevat kirjassaan Alankomaiden historiaa, politiikkaa, taloutta ja kulttuuria. Alkupuolella käydään läpi Alankomaiden historia, ja myöhemmin keskitytään lähihistoriaan, politiikkaan, uskontoon sekä alankomaalaiseen nykyelämänmenoon.

Kirja oli varsin tiivis lukupaketti ja valotti hyvin alankomaisen yhteiskunnan peruspilareita. Teos on julkaistu 1997, joten päivitetty versio olisi toivottava.

Polly Toynbee: Hard Work

Journalisti Polly Toynbee kokeili Britanniassa samaa kuin Barbara Ehrenreich USA:ssa: elämää minimipalkalla. Toynbee muutti kotoaan kaupungin halpaan vuokra-asuntoon ja työskenteli sairaalassa välinehoitajana, koulussa keittiöapulaisena, vanhainkodissa apulaisena, puhelimmyyjänä ja tehtaassa pakkaajana. Kaikki työpaikat olivat minimipalkalla. Toynbeelle selvisi hyvin äkkiä sama kuin Ehrenreichille Yhdysvalloissa: pienellä palkalla ihminen ei pysty elättämään edes itseään, saati sitten perhettä.

Toynbeen kokemukset eivät olleet aivan yhtä rankkoja kuin Ehrenreichin. Tämä johtuu siitä, että toisin kuin Yhdysvalloissa, Britanniassa on vielä ainakin jonkinlainen sosiaalinen turvaverkko. Rahaton ihminen voi saada sosiaaliapulainaa, ja avustusta vuokranmaksuun. Britanniassakin kuitenkin minimipalkkatasolta nouseminen on tehty erittäin vaikeaksi, ja jopa minimipalkkatyöstä toiseen siirtyminen on hankalaa. Työhakemukset pitää usein toimittaa perille henkilökohtaisesti keskellä päivää, ja työnhakijaa juoksutetaan testeissä ja hakuhaastatteluissa muutamaan kertaan. Tämä karsii työnvaihtajia, sillä harva voi ottaa vapaata tämänhetkisestä työstään hakeakseen jotain uutta.

Pienipalkkaiset työntekijät saavat Britanniassa valtiolta tukea, jotta pienellä palkalla voisi yleensäkään elää. Tämä tuki kuulostaa hyvältä idealta, mutta loppujenlopuksi kyseessä on tuki työnantajalle: kun valtio hoitaa pienipalkkaisten ihmisten elintason nostamisen edes jonkinlaiselle välttävälle tasolle, voi työnantaja jatkaa nälkäpalkan maksamista. Toynbeen mukaan verojen alentamisen ja tukimuotojen kehittämisen sijasta olisikin keskityttävä minimipalkan nostamiseen.

Toivottavasti tämäkin kirja käännetään suomeksi, sillä täälläkin sen sanoma on varsin ajankohtainen. Kun ministeritasolla asti kehutaan määräaikaisia ja epätyypillisiä työsuhteita, ja pienipalkkaisten työpaikkojen lisäämistä vaaditaan, olisi hyvä miettiä sitäkin, mitä kyseiset ilmiöt ovat muualla Euroopassa jo aiheuttaneet.

14.4.05

Kitty Kelley: Kuningasperhe

Tuskin kohukirjailija Kelleyn kirja Englannin kuninkaallisista on kummoinen alkuperäiskielelläkään, mutta täysin luokaton suomennos tekee lukukokemuksesta erityisen tuskaisan. Kirjassa joku on "kuin Mary Poppins", Charles antaa pojilleen "soccerin maalit ja vuoristopolkupyörät", ja hevonen nostaa häntäänsä ja rikkoo tuulilasin. Pienen miettimisen jälkeen päättelin, että the horse broke wind.

Suomentaja ei osaa englantia eikä suomea ("Hän puristi väkijoukossa yhden naisen kättä, joka sanoi tavanneensa hänen vieraantuneen vaimonsa. Charles irvisti. 'Olette tainnut elää kertoaksenne sitä tarinaa'"), eikä tunne brittikulttuuria. Painovirheitä vilisee siellä sun täällä. G- ja q-kirjaimet menevät jatkuvasti sekaisin, kuten myös c- ja g-kirjaimet. Uskomatonta, että Otava julkaisee näin ala-arvoista jälkeä.

Itse kirja on vanhaa tuttua Kelley-kamaa: juoruja kuninkaallisista, jotka kuvataan joko lutkahtaviksi tai hintahtaviksi tai sekä että. Prinssi Philipillä on "mieltymyksiä" ja prinssi Harry näyttää hämmästyttävän paljon James Hewittiltä. Ja toki lähteenä kaikkeen on "eräs hovia lähellä oleva henkilö". Kirja on julkaistu jo vuonna 1997, joten Dianan kuolema ja uusimmat Camilla-Charles -kohut eivät ole tekeleeseen ehtineet.

13.4.05

Dorothy L. Sayers: Kuolema vierailee kerhossa

Viehättävä vanhanaikainen brittidekkari 1920-luvulta. Vanha miekkonen löydetään kuolleena nojatuolistaan kerholta. Kun ukon sukulaisia yritetään tavoittaa, ilmenee, että tämän rikas sisko kuoli samana päivänä. Perinnön saaja riippuu siitä, kumpi kuoli ensin, joten harrastelijasalapoliisi Peter Wimsey ryhtyy selvittämään asiaa. Mitä pidemmälle hän pääsee, sitä mutkikkaammaksi juttu muuttuu.

Tämä on toinen Sapo-sarjan dekkari (Christien Lordin kuolema julkaistiin ensin). Sayersin tyyli on hauska ja nokkela, ja Peter Wimsey on suorastaan hurmaava, varsinkin käyttäytyessään huonosti. Loppu olisi saanut olla yllättävämpi. 50-luvulla tehty käännös välillä häiritsi; vanhahtavat kirjoitusasut ja pienet kielioppivirheet oli tosin helpompi sulattaa kuin se, että (ilmeisesti) excited käännettiin "kiihottuneeksi". Kuulostaa jokseenkin epäilyttävältä, jos nuori mies on vaarinsa ruumiin löydettyään "kiihottuneessa tilassa". Hyi!

Connie Willis: Impossible Things

Suht viihdyttävä kokoelma scifinovelleja. Willis loikkii tyylistä toiseen ja tasokin vaihtelee välillä reippaasti, joten kovin yhtenäinen kokonaisuus tämä kokoelma ei ole. Jotkut tarinat ovat mielestäni liian vaikeaselkoisia ja sekavia (kuten sotakuvaus "Schwarzchild Radius") ja toiset taas yksinkertaisuudessaan viehättäviä (kuten Shakespeare-tarina "Winter's Tale").

Parhaimmillaan Willis on mielestäni silloin, kun innostuu tekemään kunnon komediaa. Sanailu on nokkelaa ja hahmot ärsyttäviä, mutta huvittavalla tavalla. Esimerkiksi "Ado", joka kuvailee maailmaa, jossa poliittinen korrektius on viety äärimmilleen, sekä "Spice Pogrom", jossa ei ennen loppukohtausta tunnu olevan päätä eikä häntää, saivat minut nauramaan ääneen (täydessä bussissa tietenkin, asiaankuuluvien paheksuvien katseiden aikaansaamiseksi).

11.4.05

Alexandra Fuller: Ei hunningolle tänään

Alexandra "Bobo" Fuller kertoo kirjassaan Ei hunningolle tänään (Don't Let's Go to the Dogs Tonight) lapsuudestaan Afrikassa. Fuller oli toinen vanhempiensa kahdesta elävästä lapsesta ja muutti vanhempiensa mukana afrikkalaiselta farmilta toiselle, maasta toiseen, toimeentulon perässä ja ikäviä muistoja paossa.

Kirjassa Afrikka on pääosassa. Sen olemusta ja todellisuutta Fuller kuvaa erittäin elävästi ja mieleenpainuvasti. Sitä lähes antaa anteeksi sen, että Fullerille "Afrikka" on se alue koko valtavaa mannerta, jossa he sattuivat elämään - lähinnä siis entisen Rhodesian tienoo. Suurimman osan ajasta asioita ja elämää katsotaan sekä pienen Bobon näkökulmasta että aikuisen Alexandran jälkiviisaudella. Tämäkin toimii.

Kirja on samaan aikaan varsin surullinen sekä hemmetin hauska (ei voi kuin nauraa, kun Bobon äiti tanssii kapakoiden pöydillä ja laulaa "Hellurei, olen rosvo", vaikka vanhempien alkoholismissa ei sinänsä mitään huvittavaa olekaan).

4.4.05

Rebecca Stephens: On Top of the World

Rebecca Stephens on ensimmäinen Mount Everestin huipulle kiivennyt brittinainen, ja On Top of the World on hänen selostuksensa tuosta kiipeilysuorituksesta. Kirja on varsin tyypillinen Everestin valloitus -kertomus, paitsi että retken ja kiipeämisen teknisiä yksityiskohtia ei selosteta kovinkaan tarkasti. Stephens oli kiipeilijänä vain harrastelija kun hän innostui Everestistä, ja tekniikka oli hakusessa vielä vuorellakin.

Kirja on viihdyttävä ja mielenkiintoinen, jos sattuu olemaan kiinnostunut vuorikiipeilytarinoista. Tällaiselle nojatuoliretkeilijälle varsin mukavaa luettavaa. Jännittävämpiäkin teoksia aihepiiristä kuitenkin löytyy, kuten esimerkiksi Jon Krakauerin Into Thin Air, ja teknisempiä, kuten Reinhold Messnerin kirjat.

1.4.05

Anna-Leena Härkönen: Terveisiä pallomerestä

Terveisiä pallomerestä on Anna-Leena Härkösen toinen lyhyiden kirjoitusten kokoelma. Aiheina tällä kertaa ovat vanhemmuus, pettäminen, seuramatkat ja muut vastaavat tosielämän ilmiöt. Teksti on useimmiten osuvaa, aina hauskaa ja välillä pirun ilkeää.

Härkösen proosa on mielestäni parempaa kuin hänen fiktionsa. Lyhyet jutut toimivat erinomaisesti, ja niitä haluaa lukea lisää. Sitä paitsi Härkönen on normaalin ihmisen kokoinen - puolitoista metriä pitkä ja nelisenkymmentä kiloa painava. On sekin syy pitää hänen kirjoistaan!