Polly Toynbee: Hard Work

Journalisti Polly Toynbee kokeili Britanniassa samaa kuin Barbara Ehrenreich USA:ssa: elämää minimipalkalla. Toynbee muutti kotoaan kaupungin halpaan vuokra-asuntoon ja työskenteli sairaalassa välinehoitajana, koulussa keittiöapulaisena, vanhainkodissa apulaisena, puhelimmyyjänä ja tehtaassa pakkaajana. Kaikki työpaikat olivat minimipalkalla. Toynbeelle selvisi hyvin äkkiä sama kuin Ehrenreichille Yhdysvalloissa: pienellä palkalla ihminen ei pysty elättämään edes itseään, saati sitten perhettä.

Toynbeen kokemukset eivät olleet aivan yhtä rankkoja kuin Ehrenreichin. Tämä johtuu siitä, että toisin kuin Yhdysvalloissa, Britanniassa on vielä ainakin jonkinlainen sosiaalinen turvaverkko. Rahaton ihminen voi saada sosiaaliapulainaa, ja avustusta vuokranmaksuun. Britanniassakin kuitenkin minimipalkkatasolta nouseminen on tehty erittäin vaikeaksi, ja jopa minimipalkkatyöstä toiseen siirtyminen on hankalaa. Työhakemukset pitää usein toimittaa perille henkilökohtaisesti keskellä päivää, ja työnhakijaa juoksutetaan testeissä ja hakuhaastatteluissa muutamaan kertaan. Tämä karsii työnvaihtajia, sillä harva voi ottaa vapaata tämänhetkisestä työstään hakeakseen jotain uutta.

Pienipalkkaiset työntekijät saavat Britanniassa valtiolta tukea, jotta pienellä palkalla voisi yleensäkään elää. Tämä tuki kuulostaa hyvältä idealta, mutta loppujenlopuksi kyseessä on tuki työnantajalle: kun valtio hoitaa pienipalkkaisten ihmisten elintason nostamisen edes jonkinlaiselle välttävälle tasolle, voi työnantaja jatkaa nälkäpalkan maksamista. Toynbeen mukaan verojen alentamisen ja tukimuotojen kehittämisen sijasta olisikin keskityttävä minimipalkan nostamiseen.

Toivottavasti tämäkin kirja käännetään suomeksi, sillä täälläkin sen sanoma on varsin ajankohtainen. Kun ministeritasolla asti kehutaan määräaikaisia ja epätyypillisiä työsuhteita, ja pienipalkkaisten työpaikkojen lisäämistä vaaditaan, olisi hyvä miettiä sitäkin, mitä kyseiset ilmiöt ovat muualla Euroopassa jo aiheuttaneet.