27.3.05

Terry Pratchett: The Wee Free Men

Pratchettin kirjat ovat siitä hauskoja, että niitä voi lukea moneen kertaan. Juonet ovat toki nokkelia, mutta parasta kirjoissa on mielestäni kuitenkin kielenkäyttö. Kovin moni kirja ei nimittäin nykyään saa minua nauramaan ääneen, mutta Pratchett onnistuu siinä lähes aina.

The Wee Free Men on suunnattu vähän nuoremmalle yleisölle kuin Discworld-sarja, mutta tapahtumapaikka on kuitenkin samassa maailmassa ja pari Discworldeista tuttua hahmoakin piipahtaa kirjassa. Päähenkilö on yhdeksänvuotias noita nimeltä Tiffany, jonka raivostuttava pikkuveli joutuu Kuningattaren sieppaamana haltioiden maahan (en tiedä näistä käännöksistä kun luin englanniksi, alkuperäisessä tekstissä ovat siis The Queen, elves ja Fairyland). Tiffanyn avuksi rientävät polvenkorkuiset, tatuoidut ja skottiaksentilla puhuvat hyypiöt, jotka kutsuvat itseään nimellä the Nac Mac Feegle (ja ovat muuten myös esiintyneet aiemminkin Pratchettin tuotoksissa). Nämä tyypit ovat pirun vahvoja, kovia juomaan viinaksia ja vielä kovempia tappelemaan.

Mielestäni tämä on ihan mukavaa luettavaa aikuisellekin. En yleensä pidä Pratchettin lopuista, mutta tästä löytyi selkeä kliimaksi. Nac Mac Feeglet onnistuvat huvittamaan alusta loppuun ja pikkuvanha Tiffany on hyvin tehty hahmo (ja muistuttaa erästä tuntemaani henkilöä).

26.3.05

Elina Sana: Luovutetut - Suomen ihmisluovutukset Gestapolle

Elina Sana on sama tutkija, joka aikoinaan paljasti Suomen luovuttaneen kahdeksan juutalaispakolaista Gestapolle jatkosodan aikana. Nämä kahdeksan päätyivät Auschwitziin. Hengissä heistä selvisi yksi. Suomessa on elänyt myytti, jonka mukaan nuo kahdeksan edustivat kaikkia Suomen myönnytyksiä saksalaisille, ja muutoin Suomi suojeli kansalaisiaan, juutalaisiaan ja vankejaan. Sanan uudempi tutkimus kumoaa näitä käsityksiä.

Kirjan mukaan jatkosodan ajan Valtiollinen poliisi teki mieluusti ja oma-aloitteisesti yhteistyötä saksalaisten kanssa. Saksalaisille luovutettiin neuvostoliittolaisia vankeja, mutta myös hollantilaisia, belgialaisia, puolalaisia, tsekkejä ja jopa suomalaisia. Suomalaiset luovutetut olivat yleisimmin Neuvostoliitossa asuneita kommunisteja tai sellaisiksi epäiltyjä. Valpo piti kirjaa vankien kansalaisuuksista, kansallisuuksista ja poliittisuudesta - kirjaimella J merkittiin juutalaisuus ja S sosialismi. Vankeja pidettiin ensin suomalaisilla keskitysleireillä (joiden olemassaolo ei muuten ole Suomessa vieläkään mitenkään yleistä tietoa), joilta heidät luovutettiin Tallinnan tai Pohjois-Norjan kautta tai suoraan Saksaan. Useat päätyivät Stutthofin keskitysleirille.

Elina Sanan kirja esittelee arkistotutkimuksen kautta löytyneiden tietojen lisäksi myös niitä henkilöitä, joita tuon ajan politiikka kosketti. Luovutettuja ja heidän omaisiaan on haastateltu, ja heidän muistelonsa tuovat kirjan kertomaa historiaa lähemmäksi nykyihmistä. Kirja on tärkeää luettavaa, varsinkin niille, jotka yhä 2000-luvulla haluavat pitää hengissä myyttiä Suomen erillissodasta, johon Suomi "joutui", ja Suomen erityisasemasta Saksan liittolaisten joukossa.

17.3.05

Neil Gaiman: American Gods

Kerta kaikkiaan nerokas romaani (jonka luin nyt kolmannen tai neljännen kerran). Päähenkilö Shadow haluaa vankilasta päästyään vain palata kotiin vaimonsa luo ja viettää hiljaiseloa, mutta päätyykin työskentelemään omituiselle pukumiehelle nimeltä Wednesday ja löytää lopulta itsensä keskeltä vanhojen ja uusien jumalten välistä sotaa.

Kirjan lähtökohta on nerokas. Vanhat, siirtolaisten Amerikkaan tuomat jumalat ovat kuihtuneet ja menettäneet voimiaan, koska niihin ei enää uskota. Uusia jumalia syntyy jatkuvasti: televisiolla, moottoritiellä ja tietokoneilla on omat jumalansa ja niille uhrataan aikaa tai ihmishenkiä. (Tämä uusien jumalien idea muuten ketutti minua suunnattomasti, kun ensimmäisen kerran luin kirjan. Olin nimittäin itse jo alkanut kirjoittaa tarinaa juuri samanlaisista moderneista jumalista, mutta jouduin sitten sattuneesta syystä hylkäämään sen. Thanks, Neil.) Vanhat jumalat ja muut taruolennot työskentelevät taksikuskeina, huijareina ja huorina kun uudet ajelevat limusiineilla.

Hiukkasen kirjassa ärsyttää se, että se toisinaan selittää liikaa. Toisaalta kohdeyleisö ei välttämättä tiedä, mistä esimerkiksi sana Wednesday sai alkunsa tai mitä Egyptin jumalia shakaali ja iibis edustavat. Ja Shadow on kieltämättä hiukkasen hidas tyyppi, ja hänen näkökulmastaan tarina on kirjoitettu.

16.3.05

J. Pekka Mäkelä: 391

Tartuin Peesun ensimmäiseen romaaniin hieman jännityksellä - pelkäsin, että en ehkä pitäisikään kirjasta, ja joutuisin kehumaan sitä vain siksi, että se on kaverin kirjoittama. Onneksi ei tarvinnut, sillä kirja on oikeasti hyvä. Kyseessä on scifitarina muinaisesta Egyptistä, tai oikeastaan seikkailukertomus, jossa matkustetaan ajassa ja pelastetaan Aleksandrian kirjaston aarteita.

Pidin kirjan kirjoitustyylistä ja henkilöhahmoista. Minä-muoto sopi tarinaan hyvin. Kirjassa ei pyritty selittämään asioita liikaa, vaan monet seikat - esimerkiksi aikamatkustuksen kehittäneiden henkilöiden taustat - jäivät arvoitukseksi. Aikamatkustuksellekaan ei onneksi yritetty kehittää pseudotieteellisiä selitysmalleja, vaan tällaiset tarinan kannalta epäoleelliset ylimääräiset selittelyt jätettiin pois.

Peter Hedges: Rakkain terveisin Äiti

Hedgesin Rakkain terveisin Äiti on kertomus perheen hajoamisesta pienen pojan näkökulmasta. Kirja kuvaa vuoden seitsenvuotiaan Scotty Oceanin elämästä. Scottyn alkoholiongelmainen äiti jättää perheen, ja Scotty vakuuttuu olevansa tähän ainakin osasyyllinen. Poika yrittää opetella kiltiksi ja saada etääntyneen äitinsä huomion, sekä etsii itselleen uutta äitiä ystäviensä äitien joukosta.

Hedges onnistuu katsomaan asioita lapsen näkökulmasta. Scottyn hahmo tuntuu ikäiseltään. Muut kirjan henkilöt - ehkä Scottyn äitiä lukuunottamatta - jäävät aika etäisiksi.

14.3.05

Tuula-Liina Varis: Peili ja ikkuna

Peili ja ikkuna on kokoelma Tuula-Liina Variksen lyhytproosaa. Aiheet vaihtelevat kuolemasta ja rakkaudesta laihdutuskuureihin ja Loimaan murteeseen. Pakollinen Saarikoski-kommentointikin on toki mukana. Viihdyin kirjan parissa hyvin, mutta enpä tiedä, jäikö siitä mitään erityistä mieleen. Ehkä se, että Variksen ajatukset eutanasiasta sivusivat omiani.

Jotenkin Suurten Taiteilijoiden tervejärkiset (ex-)vaimot ovat useinkin kiinnostavampia, kuin Suuret Taiteilijat itse.

7.3.05

Tony Parsons: Mies ja poika

Man and Boy

Tony Parsonsin kirjaa lukiessa jokin tuntui oudon tutulta. Tarinassa media-alalla työskentelevä mies joutuu vaimonsa jättämäksi, menettää työpaikkansa, jää pienen pojan yksinhuoltajaisäksi ja joutuu lopulta taistelemaan poikansa huoltajuudesta oikeudessa. Niin, Kramer vastaan Kramer kirjoitettiin jo aikaa sitten.

Parsons ei lisää tyypilliseen tarinaan mitään uutta. Kirja on ennalta-arvattava, ja ainoat yllätykset ovat pari täysin epäuskottavaa ja kornia juonenkäännettä. Jokainen kappale ainakin yrittää loppua kiteyttävään tai ironisoivaan tiivistyslauseeseen. Tulevia tapahtumia ennakoidaan kunnon foreshadowingilla. Tuli mieleen ne pari kioskikirjaa, jotka olen joskus reissun päällä ostanut kioskista Cosmopolitanin lisälahjoina (noloa, tiedän, mutta englanninkielinen valikoima Keski-Euroopan juna-asemien lehtikioskeissa ei aina päätä huimaa). Ihmetyttää, että tämä teos on tosiaan palkittu British Book Awardilla vuonna 2000.

5.3.05

Armistead Maupin: Kertomuksia kaupungista

Kevyt romaani, joka kertoo ihmisistä ja ihmissuhteista 70-luvun San Fransiscossa. Kirja ilmeisesti perustuu sanomalehdissä ilmestyneeseen kolumnisarjaan ja on poikinut jo ainakin kolme tv-minisarjaa.
Päähenkilö on Clevelandista San Fransiscoon muuttanut Mary Ann, jonka jossain määrin naiivin maailmankuvan kautta kirja kuvailee elämän ja ihmisten pinnallisuutta. Kaikki käyttävät iloisesti huumeita kannabistuotteista kokaiiniin eikä kenelläkään ole huumeongelmaa. Kaikki (paitsi Mary Ann) harrastavat irtoseksiä keskenään sukupuolesta, siviilisäädystä tai asemasta piittaamatta (tosin lähes kaikki kirjan hahmot ovat suht mukavasti toimeentulevia ihmisiä). Suurimmat onglemat tuntuvat johtuvan avioliitoista, jotka ovat järjestään epäonnisia seurapiirejä varten pystyssä pysyviä kulisseja.
Periaatteessa ihan viihdyttävää luettavaa, ja hyvin nopeatempoista. Kaikki henkilöhahmot ovat hyvin pinnallisia, mutta se lienee tarkoituksellista. Mukaan on yritetty ympätä mysteerinpoikanen, johon ei kuitenkaan anneta ratkaisua, mikä jää hiukkasen ärsyttämään.