26.3.05

Elina Sana: Luovutetut - Suomen ihmisluovutukset Gestapolle

Elina Sana on sama tutkija, joka aikoinaan paljasti Suomen luovuttaneen kahdeksan juutalaispakolaista Gestapolle jatkosodan aikana. Nämä kahdeksan päätyivät Auschwitziin. Hengissä heistä selvisi yksi. Suomessa on elänyt myytti, jonka mukaan nuo kahdeksan edustivat kaikkia Suomen myönnytyksiä saksalaisille, ja muutoin Suomi suojeli kansalaisiaan, juutalaisiaan ja vankejaan. Sanan uudempi tutkimus kumoaa näitä käsityksiä.

Kirjan mukaan jatkosodan ajan Valtiollinen poliisi teki mieluusti ja oma-aloitteisesti yhteistyötä saksalaisten kanssa. Saksalaisille luovutettiin neuvostoliittolaisia vankeja, mutta myös hollantilaisia, belgialaisia, puolalaisia, tsekkejä ja jopa suomalaisia. Suomalaiset luovutetut olivat yleisimmin Neuvostoliitossa asuneita kommunisteja tai sellaisiksi epäiltyjä. Valpo piti kirjaa vankien kansalaisuuksista, kansallisuuksista ja poliittisuudesta - kirjaimella J merkittiin juutalaisuus ja S sosialismi. Vankeja pidettiin ensin suomalaisilla keskitysleireillä (joiden olemassaolo ei muuten ole Suomessa vieläkään mitenkään yleistä tietoa), joilta heidät luovutettiin Tallinnan tai Pohjois-Norjan kautta tai suoraan Saksaan. Useat päätyivät Stutthofin keskitysleirille.

Elina Sanan kirja esittelee arkistotutkimuksen kautta löytyneiden tietojen lisäksi myös niitä henkilöitä, joita tuon ajan politiikka kosketti. Luovutettuja ja heidän omaisiaan on haastateltu, ja heidän muistelonsa tuovat kirjan kertomaa historiaa lähemmäksi nykyihmistä. Kirja on tärkeää luettavaa, varsinkin niille, jotka yhä 2000-luvulla haluavat pitää hengissä myyttiä Suomen erillissodasta, johon Suomi "joutui", ja Suomen erityisasemasta Saksan liittolaisten joukossa.

16.3.05

J. Pekka Mäkelä: 391

Tartuin Peesun ensimmäiseen romaaniin hieman jännityksellä - pelkäsin, että en ehkä pitäisikään kirjasta, ja joutuisin kehumaan sitä vain siksi, että se on kaverin kirjoittama. Onneksi ei tarvinnut, sillä kirja on oikeasti hyvä. Kyseessä on scifitarina muinaisesta Egyptistä, tai oikeastaan seikkailukertomus, jossa matkustetaan ajassa ja pelastetaan Aleksandrian kirjaston aarteita.

Pidin kirjan kirjoitustyylistä ja henkilöhahmoista. Minä-muoto sopi tarinaan hyvin. Kirjassa ei pyritty selittämään asioita liikaa, vaan monet seikat - esimerkiksi aikamatkustuksen kehittäneiden henkilöiden taustat - jäivät arvoitukseksi. Aikamatkustuksellekaan ei onneksi yritetty kehittää pseudotieteellisiä selitysmalleja, vaan tällaiset tarinan kannalta epäoleelliset ylimääräiset selittelyt jätettiin pois.

Peter Hedges: Rakkain terveisin Äiti

Hedgesin Rakkain terveisin Äiti on kertomus perheen hajoamisesta pienen pojan näkökulmasta. Kirja kuvaa vuoden seitsenvuotiaan Scotty Oceanin elämästä. Scottyn alkoholiongelmainen äiti jättää perheen, ja Scotty vakuuttuu olevansa tähän ainakin osasyyllinen. Poika yrittää opetella kiltiksi ja saada etääntyneen äitinsä huomion, sekä etsii itselleen uutta äitiä ystäviensä äitien joukosta.

Hedges onnistuu katsomaan asioita lapsen näkökulmasta. Scottyn hahmo tuntuu ikäiseltään. Muut kirjan henkilöt - ehkä Scottyn äitiä lukuunottamatta - jäävät aika etäisiksi.

14.3.05

Tuula-Liina Varis: Peili ja ikkuna

Peili ja ikkuna on kokoelma Tuula-Liina Variksen lyhytproosaa. Aiheet vaihtelevat kuolemasta ja rakkaudesta laihdutuskuureihin ja Loimaan murteeseen. Pakollinen Saarikoski-kommentointikin on toki mukana. Viihdyin kirjan parissa hyvin, mutta enpä tiedä, jäikö siitä mitään erityistä mieleen. Ehkä se, että Variksen ajatukset eutanasiasta sivusivat omiani.

Jotenkin Suurten Taiteilijoiden tervejärkiset (ex-)vaimot ovat useinkin kiinnostavampia, kuin Suuret Taiteilijat itse.

7.3.05

Tony Parsons: Mies ja poika

Man and Boy

Tony Parsonsin kirjaa lukiessa jokin tuntui oudon tutulta. Tarinassa media-alalla työskentelevä mies joutuu vaimonsa jättämäksi, menettää työpaikkansa, jää pienen pojan yksinhuoltajaisäksi ja joutuu lopulta taistelemaan poikansa huoltajuudesta oikeudessa. Niin, Kramer vastaan Kramer kirjoitettiin jo aikaa sitten.

Parsons ei lisää tyypilliseen tarinaan mitään uutta. Kirja on ennalta-arvattava, ja ainoat yllätykset ovat pari täysin epäuskottavaa ja kornia juonenkäännettä. Jokainen kappale ainakin yrittää loppua kiteyttävään tai ironisoivaan tiivistyslauseeseen. Tulevia tapahtumia ennakoidaan kunnon foreshadowingilla. Tuli mieleen ne pari kioskikirjaa, jotka olen joskus reissun päällä ostanut kioskista Cosmopolitanin lisälahjoina (noloa, tiedän, mutta englanninkielinen valikoima Keski-Euroopan juna-asemien lehtikioskeissa ei aina päätä huimaa). Ihmetyttää, että tämä teos on tosiaan palkittu British Book Awardilla vuonna 2000.