Lukublogi jatkuu toisaalla

Vuoden 2006 alusta lukublogi jatkuu osoitteessa http://lukublogi.vuodatus.net. Tervetuloa!

Minette Walters: Umpikuja

Waltersin kirja on tehokas kuvaus yhden päivän tapahtumista englantilaisessa slummissa. Juoni kulkee kuin juna, ja henkilökuvauksetkin ovat osin toimivia. Jotkut ratkaisuista vain tuntuvat kovin heppoisilta, eikä turhilta shokkiefekteiltäkään vältytä.

Rupert Sheldrake: The Sense of Being Stared At

Sheldraken kirja yrittää kai olla tieteellinen teos telepatiasta, ennaltanäkemisestä ja yliluonnollisista vaistoista. Kirjassa puhutaan tavanomaisista ilmiöistä, kuten siitä, että vaistoaa, kun joku tuijottaa, tai arvaa, kuka on puhelimessa ennen vastaamista. Ilmiöt itsessään ovat kovasti mielenkiintoisia, ja niitä esitellään monipuolisesti. Tieteellisen otteen häivääkään ei valitettavasti löydy siitä, miten Sheldrake ilmiöitä käsittelee. Joka luvussa muistetaan mollata skeptikkoja, joiden penseä asenne kuulemma johtuu vain dogmaattisuudesta, tai pelosta kaikkea uutta kohtaan. Sheldraken edellisiin teoksiin viitataan tiuhaan: "kuten kerroin aiemmassa kirjassani sejase.." Monesta ilmiöstä mainitaan, että tästäkin saisi varmaan oivia tutkimustuloksia, mutta asiaa ei ole tieteellisesti tutkittu.

Pahimmillaan Sheldrake on selitellessään niitä tapauksia, joissa tieteellistä tutkimusta on kuitenkin tehty. Esimerkiksi juuri tuijotuksen kohteena olemista on tutkittu kahteenkin otteeseen, joista kummassakin havaittiin, ettei kohde mitenkään poikkeuksellisen usein arvannut tuijotushetkeä oikein. Sheldrake lyttää nämä tulokset epäkelpoina sillä perusteella, että "kokeessa käytetyt henkilöt vain eivät olleet hyviä tuijottajia"! Vastaavia tahattoman hilpeitä möläyksiä on kirjassa useita.

Paul Simons: Weird Weather

Weird Weather kertoo omituisista sääilmiöistä. Kirja alkaa kummallisilla sateilla: mitä tehdä, jos taivaalta sataa sammakoita, pieniä kaloja, hiekkaa tai pakastekanoja? Entä jos tavalliset rakeet ovatkin kilojen painoisia jättiläisiä? Myöhemmin Simons kertoo pallosalamoista, hurrikaaneista, kuivista kausista ja kovasta tuulesta, mainitakseni vain muutamia esimerkkejä. Kirjan teksti on ehkä liiankin yksinkertaistettua ja helppolukuista. Simons on myös selvästi suunnannut teoksensa brittiyleisölle, sillä kaukaisten maiden omituisia sääilmiöitä verrataan yhtenään Brittein saarten omaan ilmastoon. Teos oli kuitenkin mielenkiintoinen ja oli siinä aika paljon uuttakin tietoa, ainakin minulle, joka en ole alaan perehtynyt.

Tracy Chevalier: Girl With a Pearl Earring

Periaatteessa vierastan kirjoja, joissa historiallisten henkilöiden elämiin sepitetään keksittyjä tarinoita. Chevalierin Tyttö ja helmikorvakoru oli kuitenkin oikein sujuva ja viihdyttävä, eikä vähiten siksi, että kirjan tapahtumapaikkana on kaupunki, jossa asun. Chevalier kuvaa 1600-luvun Delftiä todella eläväisesti ja hyvin. Kun kaupungin keskusta vielä ei ole vuosisatojen varrella pahemmin muuttunut, pystyy kirjan kaupunkikuvaukset melkein näkemään silmissään.

Muutenkaan kirja ei toki ollut huono, mutta kuten sanottu, en oikein tiedä, miten suhtautuisin siihen, mitä Chevalier on keksinyt Johannes Vermeerin pään menoksi. Kyseessä kun on kuitenkin oikea ollut ja elänyt ihminen.

Stephen Baxter: Coalescent

Coalescent on skaalaltaan valtaisa scifitarina. Ajallisesti tarina ulottuu muinaisesta Rooman valtakunnasta tuhansia vuosia tulevaisuuteen, sijainnillisestikin Manchesterista Amalfin kautta muihin aurinkokuntiin. Kirja oli täysin erilainen kuin alun perusteella odotin, eli juoni kulki yllättäviin suuntiin. Syytän Baxteria unirytmini rikkomisesta - viime yönä luin tätä kirjaa puoli viiteen aamulla. Suosittelen.

John Saul: Black Creek Crossing

Black Creek Crossing on toimiva kauhu- tai jännityskertomus kahdesta teinistä, jotka törmäävät haamuihin ja noituuteen pikkukaupungissaan jossain Amerikassa. Kliseisistä henkilöhahmoista huolimatta tarinan väki herättää sympatioita, ja varsinkin tarinan kissa. Lopussa riittää yllättävää juonenkäännettä, vaikka ihan lopun splatteripläjäys hieman ihmetyttääkin.

Tarina voisi olla suunnattu ns. nuorille aikuisille, mutta jotkut osat kirjasta tuntuvat selvästi pyrkimään tuosta lokerosta ulos.

Saul on kirjoittanut lukuisia kirjoja - kauhukirjoittajilla taitaa olla aikamoinen tuotantoliukuhihna yleensäkin - ja Black Creek Crossingin perusteella voisin kuvitella, että nekin ovat ihan kelpo välipalaviihdettä.

Anchee Min: Katherine

Anchee Minin romaanissa amerikkalainen opettaja saapuu sulostuttamaan epäluuloisten ja harmaiden kiinalaisten oppilaidensa elämää 80-luvun Shanghaissa. Minin aiempi, omaelämäkerrallinen Red Azalea, oli mielenkiintoinen, joten odotin tältäkin romaanilta jotain. Jouduin pettymään. Kerronta takkuaa ja jumittelee. Henkilöhahmot ovat tylsiä, paitsi sitten ihanainen amerikkalainen Katherine. Kielikuvat ovat järkyttäviä, vai mitä mieltä pitäisi olla seuraavasta:

She unfolded the petals of my dry heart. A flower I did not know existed began to bloom inside me.

Ben Bova: Twice Seven

Twice Seven on scifinovellikokoelma Ben Bovalta, jonka kirjoista olen aikaisemmin lukenut vain jonkun Mars-retkikuntaa käsitelleen tiiliskiven. Muistaakseni se oli ihan hyvä. Moni Twice Seveninkin novelleista on ihan hyvä - aika peruskamaa, aikamatkustuksella jippoilua, maailmanloppuskenaarioita, marsilaisia - mutta moni on myös todella huono. Osa tarinoista vaikuttaa rehellisesti sanoen 12-vuotiaan rakettidiggarin kirjoittamilta. Lisäksi Bovan ihmiskuvaus on kehnoa ja kevyemmässä scifissä tämäkin on haitta. Raskaassa, tieteellisemmässä scifissä henkilöhahmojen pahvikuvamaisuus ei välttämättä kiusaisi.

Carol Ann Lee: The Hidden Life of Otto Frank

Carol Ann Lee on brittiläinen Anne Frank-tutkija, joka kertoo tässä kirjassaan Anne Frankin isän, Otto Frankin elämäntarinaa. Otto Frank oli ainoa Frankin perheen henkiinjäänyt, ja samalla henkilö, joka päätti Annen päiväkirjan julkaisusta. Lee kertoo Oton elämän alkuvaiheista, perhe-elämästä, sota-ajan vaiheista ja sodanjälkeisistä vuosista. Itse sota-ajasta teos ei kerro paljoakaan, sillä ne vaiheet on jo kuvattu lukemattomissa muissa kirjoissa.

Kirja oli varsin mielenkiintoinen ja toi jonkin verran uutta esiin, lähinnä Otto Frankin luonteesta ja persoonallisuudesta. Valitettavasti Lee yrittää kuitenkin kirjassaan Oton elämänkuvauksen lisäksi alleviivata omaa teoriaansa Frankin perheen kavaltaneesta henkilöstä. Kun kirja julkaistiin Hollannissa kolmisen vuotta sitten, seurasi jonkinlainen kohu, ja Leen väitteitä yritettiin todistaa tai kumota arkistomateriaalin avulla. Mitään varmaa ei kuitenkaan löytynyt, ja siksi tässä uudessa painoksessakin Leen teoria nojaa pitkälti aihetodisteisiin ja olettamuksiin. Frankin perheen kavaltajan henkilöys ei siis selviä varmasti vieläkään.

Kirjassa myös mainitaan, että Miep Gies tietää kavaltajan henkilöllisyyden, mutta ei ole suostunut sitä kertomaan. Gies ei myöskään suostunut puhumaan kirjailijan kanssa. Jos Leen olettamus kavaltajan henkilöydestä on oikea ja Gies tarkoittaa samaa henkilöä, täytyy ihmetellä, miksi hän ei halua asiaa kertoa. Kyseinen henkilö on kuitenkin jo aikaa sitten kuollut, ja tämän oma perhekin uskoo tämän kavaltaneen Frankit.